Pulpetit olivat rumia ja kutosluokan Keke oli kaivertanut omaani sanan "Pillu."
Luokan häirikkö leikkasi pyyhekuminalleni jalan irti.
Valokuvaaja otti luokkakuvan ulkona. Kaikki irvistivät, koska aurinko paistoi silmiin.
Opettajilla oli kasaritukat.
Uudet koulukirjat tuoksuivat informaatiolta. Lempituoksuni.
Käytetyissä koulukirjoissa oli vanhempien oppilaiden nimiä.
Mari sai isoveljeni kirjan. Harmitti.
Nimenhuuto oli nöyryyttävää.
Miksi Mika haisi aina tupakalta?
Kaaduin rappusilla ja hiihtohousuihin tuli polveen reikä. Ne olivat ihan uudet.
Äiti laittoi siihen perhosen, jotta korjauskohtaa ei näkyisi. Se oli hieno.
Pulpettiin sai laittaa minkä värisen paperin tahansa.
Minulla oli liian iso Minni-reppu. Olin siitä niin ylpeä.
Äiti ja iskä jättivät 18-vuotiaan ja kasan laatikoita 450km päähän kotipihasta.
Äiti sanoi myöhemmin, että silloin hänen teki vielä mieli kysyä "oletko ihan varma?"
Jos olisin sanonut, vaikka vain ihan pienesti, että en,
he olisivat pakanneet tytön ja laatikot takaisin pakettiautoon
ja ajaneet kotiin.
Ei äiti kysynyt, enkä minäkään sanonut mitään. Jäin vain.
Ja kasvoin siinä sitten hiukan pituutta.
Osaan jo valita oikeat ruuvit pöytääni.
Nopeasti viuhui ohi ensimmäisen päivän orientoiva luento.
Yo-lakista
ja kuohuviinistä oli vain sekunti ja sitten vuosia.
Menin hämärimpien tyyppien viereen istumaan.
Tuijotin pyyhekumiani, joka ei ollut enää nallenmuotoinen, vaan tylsä.
Laitoin silmälasit päähän. Tuntui älykkäältä.
Etsin luentosalia A8, kunnes tajusin, ettei sellaista olekaan.
Se on oikeasti A08.
Joku oli kirjoittanut vessan seinään "Breathe."
Parempi sekin kuin "pillu."
